Jatkokurssi   

toukokuu
kesäkuu
heinäkuu

Mitä Jatkokurssilla oppii?

Jatkokurssilla vahvistetaan Pentu- tai Perustaitokurssilla opittuja taitoja, viedään harjoitteita pidemmälle syventäen koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. Tavoitteena on myös lisätä ohjaajan tietoja koiran hyvinvointiin liittyvistä asioista. Kurssilla opetellaan uusia temppuja ja taitoja, kuten kohdetyöskentelyä, joka vahvistaa koiran keskittymistä ja oppimista sekä ohjaajan koulutustaitoja. Lisäksi kurssilla lähdetään tutustuttamaan koirakoita omaehtoiseen työskentelyyn, joka on tärkeää esimerkiksi käsittelyyn liittyvissä toimenpiteissä. Jos tavoitteenasi on aloittaa koirasi kanssa myöhemmin jokin harrastus, Jatkokurssin harjoitteet vahvistavat myös matkaa kohti lajiharrastamista.

Kurssilla ovat oppimassa sekä koira että ohjaaja. Ohjaajana voi toimia aikuinen tai nuori, joka hallitsee koiran. Murren kursseille perheenjäsenet ovat tervetulleita seuraamaan, mutta koiralle selkeintä on, että kurssilla vain yksi ohjaa. Näin saadaan parhaat oppimistulokset kurssin aikana. Muiden perheenjäsenien kannattaakin harjoitella kurssilla neuvottuja harjoitteita kotiympäristössä.

Kenelle kurssi sopii?

Jatkokurssi sopii Pentukurssin ja Perustaitokurssin käyneille tai vastaavat taidot omaaville koirille. Voit myös varata paikan, vaikka olisit käynyt aiemmat kurssit muualla. 

Mitä kurssille tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), talutushihna, runsaasti koirallesi mieluisia makupaloja, sekä koirasi lempilelun. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.

Missä kurssi pidetään?

Kurssi pidetään Murren talvella lämmitetyssä ja helteellä viilennetyssä koulutushallissa. Harjoituksia voidaan vuodenajan ja sään puitteissa tehdä myös ulkona piha-alueella. 

Kuka kurssin ohjaa?

Jatkokursseja ohjaa eläintenkouluttajat (at.) Krista, Anniina, Rosanna, Minna sekä eläintenkouluttajan ammattitutkintoa suorittava Maija.  Lue lisää kouluttajistamme täältä.