Hoopers tutuksi   
Hoopers on liikuntalaji, jossa koira suorittaa esteradan ohjaajan opastamana. Hoopers muistuttaa agilitya, mutta rataprofiili ja suoritettavat esteet ovat koiran sekä ohjaajan fysiikalle agilitya helpompia.

tammikuu

Mitä Hoopers tutuksi -kurssilla oppii?

Hoopers tutuksi -kurssi tutustuttaa sinut ja koirasi hoopersin mielenkiintoiseen maailmaan. Kurssilla tutustutaan hoopersissa käytössä oleviin esteisiin ja saadaan oikeaoppinen pohja harjoittelulle. Lisäksi harjoitellaan lajissa hyödyllisiä pohjataitoja. Kuten muitakin lajeja, myös hoopersia voi harrastaa monella eri tasolla. Se voi olla koiran aktivointia tai sitä voi harrastaa tavoitteellisesti. Koirat pääsääntöisesti innostuvat lajista ja hoopers ohjaajan ja koiran yhteisenä harrastuksena parantaa ohjaajan ja koiran yhteistyötä. Kurssi antaa hyvän pohjan varsinaiselle lajiharjoittelulle, mikäli lajista innostuu enemmän. Edistyneemmät valmennukset ohjataan Salon hallilla tilan vuoksi.

Kurssilla ovat oppimassa sekä koira että ohjaaja. Ohjaajana voi toimia aikuisen sijaan myös nuori, joka hallitsee koiran. 

Kenelle kurssi sopii?

Hoopers sopii rodusta riippumatta kaikille koirille 6kk ylöspäin ja lajista kiinnostuneille ohjaajille. Mikäli koirasi ei ole aiemmin osallistunut lainkaan ryhmäharjoitustilanteeseen, edellytämme ennen lajikurssille osallistumista esimerkiksi Perustaito- tai Murren Arkitottis- kurssia vastaavia taitoja. Huomaathan myös, ettei kurssi sovi voimakkaasti reaktiivisille koirille.