Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.
Koiratanssi on kiehtovan vapaamuotoinen ja monipuolinen koiraharrastuslaji, jossa koirankoulutustaitojen lisäksi korostuvat erityisesti ohjaajan ja koiran välinen saumaton yhteistyö, luovuus sekä musiikin tulkitseminen.
Ryhmä kokoontuu peräkkäisinä viikkoina aina samana ajankohtana kuin aloitus, jos ei muuta ilmoiteta.
Mitä Koiratanssi-tutuksi -kurssilla oppii?
Koiratanssi tutuksi -kurssilla opetellaan eri liikkeitä sekä niiden yhdistämistä liikekokonaisuuksiksi. Lisäksi kurssilla lähdetään suunnittelemaan ja luomaan ensimmäistä omaa koreografiaa. Kurssilla tulee tutuksi molemmat koiratanssin alalajit, freestyle (vapaatanssi) ja HTM (seuraaminen musiikin tahdissa), sekä myös koiratanssikilpailujen säännöt.
Kenelle kurssi sopii?
Koiratanssia voi harrastaa kaiken rotuisten koirien kanssa, ja laji sopii myös kaikille ohjaajille! Mikäli koirasi ei ole aiemmin osallistunut ryhmäharjoitustilanteeseen, suosittelemme osallistumaan ensin Murren Arkitottis-kurssille.
Jos olet harrastanut koiratanssia aiemmin, ja lajin perusteet ovat jo hallussa, voit kysyä suoraan seuraavaa vapautuvaa vakiryhmäpaikkaa Koiratanssin vakiryhmästä!
Mitä kurssille tarvitsee mukaan?
Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto, normaali talutin sekä runsaasti koiralle mieleisiä makupaloja. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.
Kuka kurssin ohjaa?
Kurssin ohjaa eläintenkouluttaja (at.) Anniina Ahonen, joka on koiratanssin pätevöity koulutusohjaaja (SKL), ja kilpailee itse lajissa. Lue lisää kouluttajistamme
täältä.