Arki-Rallyn treeniryhmät   
HUOM! VAIN Murren ryhmissä jo treenaaville. Jos sinulla ei vielä ole treeniryhmäpaikkaa, ota yhteyttä Yhteydenottolomakkeella.

lokakuu
marraskuu


Yksittäinen treenikerta


Murrella voit treenata halutessasi tavoitteellisesti, tai omaksi ja koirasi iloksi. Kaikenlainen yhdessä tekeminen vahvistaa yhteistyötä, sekä koiran ja omistajan välistä suhdetta.

Mikä on Arki-rally-tokon treeniryhmä?

Arki-rallyssa treenataan rally-tokon tehtäviä, mutta ilman kilpailutavoitteita koiran aktivoimiseksi ja koirakon yhteiseksi iloksi ja yhteistyön parantamiseksi. Paikka Arki- rallyn treeniryhmässä takaa säännöllisen viikkovuoron tutussa treeniporukassa, sisältäen neljä treenikertaa kuukaudessa. Treeniryhmässä on pääsääntöisesti neljä koirakkoa, jolloin kaikki mahtuvat treenaamaan, ja saavat yksilöllistä ohjausta. Treeniryhmässä jatketaan Arki-Rallyn tutustumis- ja -jatkokurssilla opittujen taitojen kehittämistä. Ryhmässä jatketaan liikkeiden harjoittelua, sekä perehdytään tehtävien suoritustapaan. Kurssilla jatketaan koirakon välisen yhteistyön kehittämistä, sillä vahva luottamus toimii joka koiraharrastuksen pohjana! 

Kenelle ryhmä sopii?

Jos koirallasi ei ole aiempaa rally-tokotaustaa, edellytämme ensin Arki-Rallyn tai Rally-Toko Tutuksi -kurssin käymistä. Turun Murrella pyörii eri tasoisia ryhmiä lähes jokaisena viikonpäivänä. 

Kurssin kouluttaja

Arki-rally-tokon ryhmiä ohjaavat koulutusohjaajat Henri, Minna, Krista ja Sara, jotka kaikki harrastavat koiriensa kanssa rallya. 

Mitä kurssille tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), koiralle mieleinen lelu, sekä runsaasti koiralle mieluisia makupaloja.