- Kurssitoimintamme jatkuu pienryhmissä toistaiseksi, isompien tapahtumien järjestäminen tiloissamme on edelleen keskeytettynä
- Kurssille voidaan harkitusti ottaa muita perheenjäseniä mukaan, mutta toivomme, että mahdollisuuksien mukaan vältetään useampia ihmisiä/koira.
- Piha-alueella odottavat asiakkaat kutsutaan sisään sen jälkeen, kun sisällä olleet ovat poistuneet. Kaikille koiraharrastajille tuttu välimatkan pitäminen toiseen koirakkoon korostuu nyt entisestään, ja näihin käytänteisiin kiinnitettävä erityistä huomiota.
- Hallin läheisyydessä oleskelua vältetään, tunnin jälkeen kotimatkalle lähdetään jouhevasti ja mahdolliset keskustelut/ohjeistukset kouluttajan kanssa pyritään käymään puhelimitse, sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa.
- Mikäli kuulut riskiryhmään / kurssille osallistuminen arveluttaa muutoin millään tavoin, voit jättäytyä pois, ja pääset korvaamaan maksettuja kurssikertojasi tilanteen rauhoituttua. Huom! Ilmoita tällöin hyvissä ajoin kouluttajallesi poisjäännistä.
- Siivousta on tehostettu tiloissamme, mutta muistutamme edelleen henkilökohtaisen hygienian tärkeydestä.
- Suosittelemme maskin käyttöä kaikilla kursseilla, ja edellytämme sitä leikkikoulussa.
- Pyri välttämään hallilla pintojen tai minkään muun ylimääräisen koskettelua. Nyt on lupa ja määräys rapsutella koiraa!
Molempiin toimitiloihin pääsee katutasosta, mutta eteisaukot/ovet ovat ahtaita. Nuolemon toimipisteen WC-/vesipiste on yläkerrassa, johon johtaa portaikko. Tästäkin syystä on hyvä olla oma vesipullo mukana, jotta saa koiralle helposti ja nopeasti tarjottua vettä tunnin aikana.
Verottaja hyväksyy liikuntaedun koirakoulutusalalla vain Agilityyn sekä Doboon, joista meillä on valikoimassa jälkimmäistä. Jos siis haluat hyödyntää seteleitä Murren Dobo-kurssiin, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella.
Vastaamme aina mahdollisimman nopeasti sähköposteihin, mutta kiireestä johtuen joskus saattaa joku viesti mennä meiltä ohi. Jos vastausta ei kuulu muutamassa päivässä, tarkista myös roska- sekä muut mahdollliset sähköpostikansiosi. Jos vastausta ei löydy niistäkään, toivomme, että laitat uuden viestin!
Murren koirakouluun ilman voimassa olevia rokotuksia voivat tulla vain alle rokotusikäiset pennut. Kaikkien rokotusikäisten koirien tulee olla rokotettu Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Asianmukaisesti rokotetut emät antavat vasta-ainesuojan pennuilleen, jolloin kaikki leikkikouluun osallistuvat pennut ovat samassa asemassa. Pennut harjoittelevat kommunikointitaitoja pentuesisarustensa kanssa syntymästään lähtien, ja sosiaalistamisen kannalta on tärkeää, että näiden taitojen harjoittelu jatkuu mahdollisimman pian luovutuksen jälkeen - näin nämä taidot pysyvät yllä.
Leikkikoulun kerrat voi käyttää, vaikka jäisi yksi viikko välistä. Huomioitavaa kuitenkin on, että pennut kehittyvät ja kasvavat jo viikossa valtavasti. Siksi joskus taukoviikon, tai ylipäätään kurssin aikana, pennusta voi kasvaa liian raju leikkijä, ja se voidaan tapauskohtaisesti siirtää Pentukurssille harjoittelemaan jo muita taitoja.
Murren kursseille kaikki perheenjäsenet ovat aina tervetulleita mukaan seuraamaan ja oppimaan (huom Covid-tilanne!). Koiralle voi olla haastavaa keskittyä ja oppia ryhmässä, joten koiran kannalta on paras ja selkein toimia siten, että yhden tunnin aikana koiralla on vain yksi ohjaaja. Muut perheenjäsenet voivat seurata kurssin harjoituksia sivusta ja harjoitella tunnilla tehtyjä tehtäviä kotona.
Vakiryhmiin ilmoittaudutaan verkkokaupan kautta, tai yhteydenottolomakkeella. Vaikka ilmoittautuisit verkkokaupan kautta, maksua ei suoriteta ennen kuin teille on löytynyt sopiva paikka. Eli lomakkeen täyttämisen jälkeen otamme teihin yhteyttä, jonka jälkeen tarkastamme onko ryhmissä tilaa, ja sovimme sinulle ja koirallesi sopivan ajan koulutukseen.
Ilmoittautuessa muista ilmoittaa verkkokaupan Lisätiedot-kentässä tai yhteydenottolomakkeen viestikentässä ne ajat, jotka ovat teille huonoja. Meillä pyörii useammasta lajista aamu- ja iltapäivisin ryhmiä jokaisena arkipäivänä, osasta myös viikonloppuisin.
Kotikäynteihin ja yksityiskoulutuksiin ilmoittaudutaan verkkokaupan kautta, tai yhteydenottolomakkeella. Vaikka ilmoittautuisit verkkokaupan kautta, maksua ei suoriteta ennen kuin teille on löytynyt sopiva aika. Eli lomakkeen täyttämisen jälkeen otamme teihin yhteyttä, jolloin sovimme juuri sinulle ja koirallesi sopivan ajankohdan koulutukseen!
Ikävä kyllä juoksuisen nartun kanssa ei voi osallistua kurssille. Tarjoamme kuitenkin korvauskerran juoksuajasta johtuvista poissaoloista.
Uloste- ym. eritevahingot tulee siivota huolellisesti ohjeiden mukaisesti. Hallivuokralaisten tulee myös siivouksen lisäksi ilmoittaa vahingoista. Murrella ei ole käytössä pissasakkomaksua, koska emme halua käyttää rankaisuperusteisia menetelmiä ihmisillekään. Sen sijaan edellytämme, että käytät urossuojaa, jos uroksellasi on taipuvaisuutta sisätiloissa merkkailuun.
Kurssikirjeessä saat kaikki tarvittavat ohjeet siitä, mitä sinun tulee huomioida ja mitä ottaa kurssille mukaan. Tärkeää on, että koira on ulkoilutettu ja käytetty tarpeillaan ennen kurssille saapumista. Otathan myös mukaasi sellaisia palkkioita (makupalat, lelut), joita koira arvostaa, sekä vesikupin ja oman taukomaton (viltti/pyyhe/matto).
Murren kursseille ei voi osallistua kuristavilla kaulaimilla, sillä noudatamme Suomen eläintenkouluttajien eettisiä sääntöjä, jotka määrittelevät, että välineet eivät saa aiheuttaa eläimelle epämukavuutta. Mukavia välineitä ovat hyvin istuvat valjaat, sekä pehmeät ja/tai leveät kaulapannat. Pentuleikkikoulussa taukoja sujuvoittaa helposti puettava/riisuttava panta tai valjaat. Ryhmätilanteessa ei myöskään voi olla kelatalutinta (flexi), vaan normaali talutin.
Hallilla käy päivittäin kymmeniä koiria, joten on ehdottoman tärkeää jättää mahdollisesta tarttuvasta sairaudesta oireileva koira kotiin! Emme myöskään halua, että lievästikään oireilevaa koiraa treenataan, vaan sen tulee saada levätä ja toipua rauhassa kotona. Jos olet epävarma koirasi terveydentilasta, ole yhteydessä omaan eläinlääkäriisi.
Voit ilmoittaa poissaolostasi joko yhteydenottolomakkeen kautta tai kurssikirjeen lopusta löytyviin yhteystietoihin. Kurssin alussa ohjaajat antavat omat yhteystietonsa, johon voitte ilmoittaa tekstiviestitse äkilliset poissaolot. Ilmoita aina poissaolostasi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta voimme tarjota korvaavaa paikkaa jollekin toiselle sitä tarvitsevalle.
Emme hyvitä poissaoloja asiakkaan omista syistä johtuen, muuten kuin etukäteen sovituissa poikkeustapauksissa. Sairastapauksissa ja juoksuaikatilanteissa tarjoamme kuitenkin korvauskerran toisessa ryhmässä, jossa on tilaa ja johon koirasi muutoin soveltuu.
Jos et tiedä mille kurssille ilmoittautuisit, ota yhteyttä lomakkeella, niin valitaan yhdessä teille sopivin kurssi! Jos ette ole aiemmin osallistuneet ryhmäkoulutustilanteisiin, Perustaitokurssi on hyvä kurssi, josta aloittaa.
Kursseille ilmoittaudutaan täyttämällä lomake ja maksamalla verkkokaupan kautta kurssimaksu. Vakiryhmiin ja yksityistunneille ilmoittaudutaan täyttämällä tilauslomake, jonka jälkeen otamme yhteyttä annettuun sähköpostiosoitteeseen sopiaksemme teille sopivasta ryhmästä.
Yhteydenottolomakkeen kautta voit toki kysyä minkä tahansa kurssin sopivuudesta juuri teille, mutta etenkin kurssi-ilmoittautumiset toivomme hoidettavan verkkokaupan kautta.
Vastaamme aina mahdollisimman nopeasti sähköposteihin, eli tarkista roskapostikansiosi säännöllisesti, jos odotat meiltä vastausta! Jos emme ole vielä vastanneet, se tarkoittaa sitä, ettemme ole ehtineet ja vastauksesi tulee mahdollisimman nopeasti.
Kurssit, jotka ovat täynnä tai, joita ei tällä hetkellä ole valikoimassa, poistuvat tuotenäkymästä. Merkkaathan siis itsellesi ylös valisemasi kurssin aloitusajankohdan.
Voit valita vain yhden kurssin kerrallaan ostoskoriin. Siksi jälkimmäiseksi valittu kurssi näkyy ostoskorissa.
Miten pääsen jatkamaan maksutapahtumaan?
Sivun oikeassa yläkulmassa näkyy pieni ostoskori. Klikkaamalla tätä pääset jatkamaan valitsemasi kurssin maksutapahtumaan.
Jatkoin maksutapahtumaan, mutta jouduin peruuttamaan sen ja suljin sivun. Yrittäessäni uudestaan kurssi näkyy valittuna, mutta en pääse siitä enää maksamaan kurssia?
Vaikka olisit sulkenut sivun välissä, kurssi pysyy sinull valittuna ostoskorissa. Ostoskorin löydät sivun oikeassa yläkulmassa. Tätä klikkaamalla pääset jatkamaan maksutapahtumaan normaaliin tapaan. Jos tämä ei toimi, odota hetki, ja kokeile sitten uudestaan. Voit myös yrittää uudestaan eri selaimella.
Verkkokauppa tukee vain uusimpia selaimia, jolloin voit kokeilla eri selainta verkkokaupassa asiointiin. Jos tämä ei toimi, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeen kautta.
Tarkistathan tässä tapauksessa sähköpostisi roskaposti-kansion. Kaikista tekemistämme toimista huolimatta sähköpostimme menevät toisinaan asiakkaan roskaposti-kansioon.
Vastaamme aina mahdollisimman nopeasti sähköposteihin, eli tarkista roskapostikansiosi säännöllisesti, jos odotat meiltä vastausta! Jos emme ole vielä vastanneet, se tarkoittaa sitä, ettemme ole ehtineet ja vastauksesi tulee mahdollisimman nopeasti.