Toko tutuksi -kurssilla harjoitellaan tokon perusteita ja palasia, joista voi lähteä rakentamaan valmiita alokasluokan liikkeitä. Kurssilla aloitetaan liikkeiden opettelu pienin palasin, vahvistetaan koirakon yhteistyötä ja harjoitellaan erilaisia palkkaustapoja.
Kenelle kurssi sopii?
Osallistuvan koiran alaikärajaksi suosittelemme noin puolen vuoden ikää. Mikäli koirasi ei kuitenkaan ole aiemmin osallistunut lainkaan ryhmäharjoitustilanteeseen, suosittelemme ennen lajikurssia osallistumista esimerkiksi Murren Perustaitokurssia.
Kurssin kouluttaja
Kurssin ohjaa pitkän kokemuksen tokossa omaava, tokon liikkeenohjaaja Katja Vossi. Kurssi järjestetään Murren koulutushallissa (talvella lämmitetty, kesällä viilennetty).
Mitä kurssille tarvitsee mukaan?
Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), runsaasti koirallesi mieluisia makupaloja, sekä koirasi lempilelu. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.