Targetit tutuksi!

Kesto
3 x 50 min
Sijainti
Kakontie 4, Lieto (Tuulissuo, Avanti 1)

Huom! Varsinais-Suomen maakunta kuuluu COVID-19 kiihtymisalueeseen, jonka johdosta suosittelemme, että kurssille osallistuisi vain yksi henkilö/koira. Viimeisimmät suosituksemme koronaan liittyen voit lukea Facebookin puolelta (näkyy vaikka ei olisi kirjautunut).

Tällä kurssilla panostamme erityisesti targettien puhtauteen, eikä esimerkiksi targetteja vaihdeta kurssilaiselta toiselle tunnin aikana.

Mitä Targetit tutuksi! -kurssilla oppii?

Kurssilla harjoitellaan erilaisten targettien, eli kohteiden kouluttamista ja käyttämistä. Targeteilla pystyy harjoittelemaan ja opettelemaan laajasti erilaisia temppuja ja liikkeitä koiran kanssa. Kohteiden avulla pystytään myös tekemään ohitus- ja käsittelyhetkistä helpompia ja sujuvampia. Kohteiden avulla pystytään myös tekemään monipuolisesti erilaisia lihaskuntotehtäviä ja auttavat koiran kehonhallinnassa.

Kurssilla harjoitellaan perusteet ainakin kuonokosketukseen, kosketuskeppiin, etu- ja takatassutargetteihin ja koko koiran targetteihin. Kurssi sopii niin pennuille kuin aikuisille opettelemaan arjessa ja harrastuksissa hyödyllisiä taitoja! Kurssi sopii myös heille, joille targetit ovat jo tuttuja, mutta haluavat tulla oppimaan uutta tai saamaan lisäideoita kohteiden käyttöön!

Kurssi järjestetään Murren koulutushallissa.

Ryhmä kokoontuu aina peräkkäisinä viikkoina samana ajankohtana kuin aloitus, jos ei muuta ilmoiteta.

Kenelle kurssi sopii?

Kurssille ovat tervetulleita kaikenikäiset koirat, myös pennut. Huomaathan kuitenkin, ettei kurssi sovi voimakkaasti reaktiivisille koirille, eli jos koirasi reagoi muihin koiriin esimerkiksi haukkumalla, otathan yhteyttä ennen kurssille ilmoittautumista.

Kuka kurssin ohjaa?

Kurssin ohjaa koulutusohjaaja Jasmin Kujander.

Mitä kurssille tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), talutushihna sekä runsaasti koirallesi mieluisia makupaloja. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.