Sosiaalinen Murre

Kesto
5 x 50 min
Sijainti
Kakontie 4, Lieto (Tuulissuo)

Pentujen sosiaalistamisesta puhutaan paljon, mutta aikuinenkin koira voi kaivata sosiaalistamista uusiin asioihin, kuten uusiin ympäristöihin, tilanteisiin, vieraisiin ihmisiin ja koiriin. Jokainen koiranomistaja haluaisi, että oma murre olisi sosiaalinen, yhteiskuntakelpoinen koirakaveri, mutta mitä kaikkea tulisi huomioida, jotta ujostakin koirasta voisi tulla Sosiaalinen Murre?

Kurssilla tutustutaan muun muassa erilaisiin alustoihin ja tiloihin. Kurssilla tehdään myös tehtäviä ja temppuja, jotka varmuudella onnistuvat, sekä harjoitellaan vieraiden ihmisten ja koirien kohtaamista koirakon näin halutessa. Kurssi soveltuu kaikille koirille ja omistajille, ja erinomaisesti myös ns. ujoille koirille, jotka tarvitsevat lisää itsevarmuutta. Kurssin ensisijainen tavoite on tarjota koiralle ja omistajalle onnistumisen kokemuksia ilman pohjataitovaatimuksia tai suorituspaineita.

Kenelle kurssi sopii?

Kurssille ei ole ikä- tai pohjataitovaatimuksia, ja se soveltuu niin pennuille, aikuisille kuin senioreillekin. Huomioithan kuitenkin, ettei kurssi ei sovellu voimakkaasti reaktiivisille koirille. Sosiaalinen Murre soveltuu koiran ensimmäiseksi kurssiksi, mutta myös erinomaisesti Pentukurssin ja Perustaitokurssin jälkeiseksi kurssiksi.

Kurssin kouluttaja

Kurssin ohjaa eläintenkouluttajaopiskelija Krista Akkanen, jolla on pitkä kokemus rescuekoirien parissa työskentelystä Espanjassa. Kurssi järjestetään Murren lämpimässä koulutushallissa.

Mitä kurssille tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vettä, viltti, talutushihna sekä runsaasti koiran suosikkinameja. Jos käytössäsi on naksutin, tuo myös se kurssille. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.