Pro Näyttelytähdet

Kesto
4 x 50 min
Sijainti
Kakontie 4, Lieto (Tuulissuo)

Pro Näyttelytähdet on kurssi koirakoille, jotka haluavat syventää omaa ja koiransa näyttelyosaamista. Kurssilla tuodaan harjoituksiin enemmän haastetta, lisätään häiriöitä, luodaan autenttisempia näyttelytilanteita, ja harjoitellaan laajemmin erilaisia taitoja, joita ohjaajat ja koirat tarvitsevat näyttelypäivänä.

Jos olette uusia näyttelyharrastuksen parissa, suosittelemme käymään ensin Murre Näyttelykuntoon -kurssin, sillä Pro Näyttelytähdet -kurssilla harjoitellaan jo haastavampia asioita, joten koiralla tulisi olla näyttelyihin tarvittavia pohjataitoja alla ennen kurssille osallistumista.

Ryhmä kokoontuu peräkkäisinä viikkoina aina samana ajankohtana kuin aloitus, jos ei muuta ilmoiteta.

Mitä Pro Näyttelytähdet -kurssilla oppii?

Kurssilla harjoitellaan hallittua näyttelykäyttäytymistä, ja esittämistä, joilla saat koirasi parhaat puolet esiin. Kurssilla jatketaan näyttelyissä vaadittavien taitojen kehittämistä positiivisen vahvistamisen keinoin. Harjoitukset muodostetaan siten, että jokaisella koiralla on mahdollisuudet niistä onnistua, ja vaikeustasoa nostetaan aina koiralle sopivalla tahdilla.

Kurssilla hyödynnetään koiran omaehtoisuutta, ja jatketaan ns. startti- ja stoppinappuloiden käyttöä käsittelyharjoituksissa. Murrella pidämme ensiarvoisen tärkeänä koiran tunnetilaa, jotta kaikki tuleviin näyttelytilanteisiin liittyvä harjoittelu luo koiralle vain ja ainoastaan positiivista mielikuvaa!

Kenelle kurssi sopii?

Pro Näyttelytähdet -kurssille voi osallistua yli 6kk vanhan koiran kanssa. Voit osallistua koiran kanssa, joka on käynyt Murre Näyttelykuntoon -kurssin, tai olet käynyt Murren yhden kerran Pop Up Näyttelytreeneissä ja koirasi on suoriutunut näiden treenien harjoituksista hyvin. Jos ette ole osallistuneet ennen ryhmäharjoitustilanteisiin, suosittelemme Murren Perustaitokurssia.

Kurssin kouluttaja

Kurssin ohjaa koulutusohjaaja (SKL) Jasmin Kujander. Kurssi järjestetään Murren lämpimässä koulutushallissa.

Mitä kurssille tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, taukomatto (pyyhe, viltti tms), tavallinen talutushihna ja panta, näyttelyhihna, sekä runsaasti koirallesi mieleisiä makupaloja. Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille saapumisesta.