Kotikäynti

Sijainti
Kotikäynti

Yksityisohjaus

135 
Kotikäynti
Lisäinfo

Huom! Teemme kotikäyntejä rajoitetusti koronatilanteesta, ja kouluttajien aikatauluhaasteista johtuen. 

Onko koirallasi kotiympäristössä jokin ei-toivottu käytös, johon haluaisit ammattilaisen neuvoa ja tukea? Käytämme käyttäytymistieteisiin ja oppimispsykologiaan perustuvia positiivisen vahvistamisen koulutusmenetelmiä. Kotikäyntejä Murrella tekevät eläintenkouluttajat (at.) Katja ja Anniina.

Miksi Kotikäynti on hyödyllinen?

Mitä varhaisemmassa vaiheessa ei- toivottuun käytökseen puututaan, sitä helpompaa tilanteen muokkaaminen on.  Ei siis kannata jäädä odottamaan, että asia korjaantuisi itsestään, vaan toimintamalleja on muutettava, jos haluaa koiran käytöksen muuttuvan.

Useimmiten omistaja löytää yhteisen sävelen koiransa kanssa jo yhden tapaamisen jälkeen, mutta toisinaan tarvitaan pari lisäkoulutuskertaa, joissa oppii niin koira kuin omistaja. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että yksikään ongelma ei ratkea kuten televisiossa, vaan koulutus vaatii aina omistajalta sitoutumista ja johdonmukaista koulutusta.

Mitä Kotikäynti sisältää?

Kotikäynnillä tehdään hyvinvointikartoitus, ja koulutussuunitelma ei-toivotun käytöksen ratkaisemiseksi. Kotikäynnin hintaan sisältyy matkat (max. 20 km Murren toimipisteeltä) ja alv 24 %. Saat myös kirjalliset koulutusohjeet jälkikäteen sähköpostitse, joiden avulla voit jatkaa harjoittelua ohjeiden mukaisesti.

Miten varaan ajan Kotikäynnille?

Voit ilmoittautua Kotikäynnille yhteydenottolomakkeella tai sivun ylälaidasta. Ilmoittautumisen jälkeen otamme yhteyttä sinuun, ja sovimme yhdessä molemmille osapuolille sopivan ajankohdan. Kirjoitathan verkkokaupan lisätietokenttään tai yhteydenottolomakkeen viestiin minkälaisesta käytöksestä on kyse, sekä mahdollisista aikataulutoiveista.

Miten valmistaudun Kotikäyntiin?

Kun ajankohta on sovittu, saat sähköpostitse valmistautumisohjeet. Maksu suoritetaan joko Kotikäynnin yhteydessä, tai erikseen tilisiirrolla.

Asiakkaat suosittelevat

  1. Reetta Niemelä

    Kahdella kotikäyntikerralla aivan huippuja tuloksia! Rappukäytävä- ja hissipelkoisesta koirasta rappukäytävän rakastaja! Ja moni muukin asia lähti samalla ratkeamaan, ja kouluttaja Riina Sosala neuvoi koiran oma-aloiteisuuteen perustuvia tapoja hoitotoimenpiteisiin rauhoittumisen, ja vaikka mihin, ja kaikissa niissä onnistumisia!

    Tuntuu että olemme nyt ihan uudella tasolla koiran kanssa! Niin niin hyvä mieli! Ja koiralla hyvä olla ja suhde paranee entisestään! Kaikkeen koiran kanssa tekemiseen tuli myönteinen ja innostunut fiilis! Kiitos!