Onko koirallasi kotiympäristössä jokin käytös, johon haluaisit ammattilaisen neuvoa ja tukea? Kaikissa Murren koulutuksissa käytössämme käyttäytymistieteisiin sekä oppimispsykologiaan, eli tutkittuun tietoon perustuvat positiivisen vahvistamisen koulutusmenetelmät. Lisäksi kaikki kotikäyntejä tekevät kouluttajat ovat ammattitutkinnon suorittaneita eläintenkouluttajia, ja opiskelevat koko ajan lisää käyttäytymisestä ja kouluttamisesta mm. erilaisten webinaarien ja verkkokurssien parissa.
Miksi Käytösneuvonta on hyödyllinen?
Mitä varhaisemmassa vaiheessa ei- toivottu käytös havaitaan, sitä helpompaa käytöksen muokkaaminen on. Ei siis kannata jäädä odottamaan, että asia korjaantuisi itsestään, vaan toimintamalleja on muutettava, jos haluaa koiran käytöksen muuttuvan. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että yksikään käytösongelma ei ratkea kuten joissakin televisiosarjoissa esitetään, vaan koulutus vaatii aina omistajalta sitoutumista ja johdonmukaista koulutusta.
Mitä Käytösneuvonta sisältää?
Käytösneuvonta tapahtuu asiakkaan valitsemassa paikassa (tyypillisesti kotona), ja tapaamiseen varataan aikaa noin 1,5h. Käynnillä tehdään hyvinvointikartoitus, ja koulutussuunitelma ei-toivotun käytöksen ratkaisemiseksi.
Kotikäynnin hintaan sisältyy:
- n. 1,5h livetapaaminen asiakkaan valitsemassa paikassa (tyypillisesti kotona, mutta tarvittaessa käynti voi olla muualla, kuten mökillä tai työpaikalla)
- matkat (max. 20 km Murren toimipisteeltä) ja alv 24 %
- kirjalliset hoito- ja koulutusohjeet jälkikäteen sähköpostitse (ohjeiden avulla asiakas jatkaa harjoittelua itsenäisesti)
- 30min kontrollipuhelu sovitun ajan kuluttua tapaamisesta
Miten varaan ajan Käytösneuvontaan?
Voit ilmoittautua Käytösneuvontaan yhteydenottolomakkeella tai sivun ylälaidasta. Ilmoittautumisen jälkeen otamme yhteyttä sinuun, ja sovimme yhdessä molemmille osapuolille sopivan ajankohdan. Kirjoitathan verkkokaupan lisätietokenttään tai yhteydenottolomakkeen viestiin minkälaisesta käytöksestä on kyse, sekä mahdollisista aikataulutoiveista.
Miten valmistaudun Käytösneuvontaan?
Kun ajankohta on sovittu, saat sähköpostitse infokirjeen ja valmistautumisohjeet.