Hihna- ja ohituskurssi

Kesto
4 x 50 min
Sijainti
Kakontie 4, Lieto (Tuulissuo)

Alkavat kurssit

80 
helmikuu 16 / su 14:00
Krista

Miksi hihna- ja ohituskurssi on hyödyllinen?

Hallittu hihna- ja ohituskäytös vaatii koulutusta samoin kuin mikä tahansa muukin käytös. Yksikään koiranpentu ei ole syntynyt panta kaulassa eikä näin ollen voi osata kytkettynä kulkemista ilman harjoittelua. Useimmiten hihnassa vetäminen ja ohitusongelmat kulkevat käsi kädessä. Paitsi, että remmissä räyhäävän koiran omistajaa hävettää ja harmittaa, ei remmiräyhälläkään ole hyvä olla vaan se on stressaantunut ja saattaa jopa kärsiä remmissä tempomisesta aiheutuvista kivuista.

Mitä kurssilla oppii?

Kurssilla keskitytään hihnatekniikkaan, kontaktiin sekä vastaehdollistamiseen. Käytämme oppimispsykologiaan ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutusmenetelmiä. Jotta koira pystyy ylipäätään omaksua uusia toimintatapoja, sen tulee pystyä keskittymään, ja näin ollen myös rauhoittumaan. Siksi kurssilla harjoitellaan myös rauhoittumista erilaisten hihna- ja ohitusharjoitteiden ohella. Osallistujakoiran alaikäraja 6kk.

Kenelle kurssi sopii?

Kurssi sopii jokaiselle koiralle, jolla on parannettavaa hihnakäytöksen kanssa, tai haluat muuten tehdä lenkeistänne sujuvampia ja mukavampia molemmille osapuolille. Kurssi ei kuitenkaan sovellu voimakkaasti reaktiivisille koirille. Eli jos koirasi reagoi toisiin koiriin esimerkiksi haukkumalla, voi yksityiskoulutuksena pidettävä Hihna- ja Ohituskoulutus olla paras vaihtoehto aloittaa yhteisen sävelen rakentaminen. Jos uskot, että koirasi pystyy alkuinnostuksen jälkeen keskittymään myös ryhmässä, tämä kurssi soveltuu teille. Kurssi ei sovellu myöskään kovin ujoille koirille, koska ryhmässä saattaa olla haukkuvia koiria.

Missä koulutus pidetään ja miten ilmoittaudun?

Harjoituksia tehdään sekä Murren lämpimässä koulutushallissa, että ulkona piha-alueella sään salliessa. Kurssilla on myös mahdollisuus käyttää väliseiniä koirille, jotka reagoivat näköärsykkeisiin. Kirjoitathan ilmoittautuessasi lisätietokenttään, minkälainen hihnakäytöshaaste sinulla on koirasi kanssa!

Mitä koulutukseen tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vettä, viltti, talutushihna sekä runsaasti koirallesi mieluisia makupaloja. Jos käytössäsi on naksutin, tuo myös se kurssille. Kun ilmoittaudut koulutukseen, saat sähköpostiisi ohjeet, jotka sisältävät kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.