Kurssin luento pidetään Avannin toimipisteessä tiistaina 30.5. klo 19, käytännön kerrat järjestetään Nuolemon koulutushallilla ja sen piha-alueella tiistaisin klo 18. Harjoitteita tehdään ulkona, koska se on olennaista BH-kokeeseen tähtääville.
Mitä Murren BH-kurssilla oppii?
Kurssilla käydään läpi BH- kokeen tottelevaisuusosion liikkeitä ja suoritustapaa. Ensimmäinen kerta luentokerta ja kaavion kuivaharjoittelut ilman koiraa (huom! eri sijainti kuin käytännön kerrat). Kurssin viimeisellä kerralla treenit alueella, joka mukailee BH- kokeen kaupunkiosiota. Kurssilla käytössä eettiset, positiivisen vahvistamisen tekniikoihin perustuvat koulutusmenetelmät.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi soveltuu koirakoille, jotka ovat kiinnostuneita suorittamaan palveluskoirien käyttäytymiskokeen (BH) tai muutoin haluavat treenata tavoitteellista tottelevaisuutta. Huom! Myös Fix-rekisteröidyt koirat saavat osallistua BH-kokeeseen, vaikka ei ole oikeutta varsinaisiin palveluskoirakokeisiin.
Kuka kurssin ohjaa?
Kurssin ohjaa eläintenkouluttaja (at.) Rosanna Peltoniemi, joka harrastaa omien koiransa PK-lajeja. Lue lisää kouluttajistamme täältä.
Mitä kurssille tarvitsee mukaan?
Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), valjaat tai ei- kuristava panta ja normaali talutin, runsaasti koirallesi mieluisia makupaloja, sekä lelu, jolla koirasi mielellään leikkii. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.