Anna-Maija Sundman

Olen Anna-Maija Sundman ja aloitan Turun Murren kouluttajatiimissä Dobo-koulutusohjaajana vuoden 2023 alussa. Olen puuhannut koirien kanssa oikeastaan koko ikäni, ja vuosikausien ajan olen toiminut koulutusohjaajana agilityn parissa. Lisäksi olen pätevöity Dobo-koulutusohjaaja ja olen pitänyt myös dobokursseja usean vuoden ajan.

Itselläni on viime vuosien ajan ollut bordercollieita, mutta sitä ennen monia muita rotuja. Esimerkiksi ensimmäinen agilityvalioksi kouluttamani koirani oli schipperke, jonka kanssa kisattiin myös tokossa ja suoritettiin lisäksi palveluskoirien BH-tunnus. Sen jälkeen olen kouluttanut useamman oman koirani agilityvalioksi ja kilpaillut agilityssa useita vuosia kansallisella arvokisatasolla (SM-kisat, MM-karsinnat) ja valmentanut agilitykoirakoita myös työkseni. Kilpailukokemusta on lisäksi rally-tokossa, tokossa ja pk-jäljellä sekä harrastuskokemusta myös paimennuksesta. Joitakin muitakin lajeja on vuosien varrella tullut tutuksi. Viime vuosina agility ei ole enää määritellyt elämää yhtä paljon, vaan sen rinnalle on noussut tavoitteellisiksi myös muut lajit.

Taustakoulutukseltani olen kasvatustieteilijä ja minulla on myös mm. pedagogin pätevyys, mikä yhdessä aiemman koulutusammattini kanssa on antanut hyvän pohjan työskennellä ihmisten kanssa ja auttaa jokaista kehittymään oman koiransa kanssa. Uskon jatkuvaan oppimiseen, ja sen mukaisesti kouluttaudun itsekin koko ajan lisää. Opiskelen omaehtoisesti koko ajan lisää tullakseni paremmaksi ohjaajaksi koirilleni ja myös pitääkseni itsestäni huolta.

Viimeisin isompi koulutuskokonaisuus on ollut ravitsemustieteen opinnot, mihin niin ikään kipinä lähti aikoinaan siitä, että huomasin pitkien arvokisapäivien edellyttävän myös tämän osa-alueen huolenpitoa, jotta itse voi olla koiransa ansaitsema paras mahdollinen ohjaaja. Nykyisin kiinnostus ravitsemukseen on jo oikeastaan jokapäiväinen harrastus. Koirallisen elämän ulkopuolella olen pitkään harrastanut myös musiikkia, mm pianonsoittoa ja laulua. Näistä saa hyvin tasapainoa elämän kokonaisuuteen.


Uskon positiivisuuden kantavaan voimaan ja se kuvaa myös omaa tapaani toimia kouluttajana ja koulutusohjaajana.

Nähdään koulutuksissa!